keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Ratsastuksen jalo taito

kevyt ravi
Minua on alkanut kiinnostaa perusratsastus kentällä nyt vähän enemmän. Tunnelmiani tasapainosta ja (harjoitus)ravista havainnollistaa loistavasti Disneyn piirrospätkä, jossa Hessu näyttää meille esimerkkiä ratsastuksen jalon taidon suhteen. Lempikohtaukseni on harjoitusravi hidastettuna, joka näkyy seuraavassa videonpätkässä. Alussa nähtävä ratsaillenousu on sekin yhtä sulavaa kuin omani.



loppukäynnit mennään yleensä ilman satulaa
Kun olet katsonut videonpätkän, ymmärrät miksi olen tähän asti ratsastanut ravia kentällä miltei yksinomaan keventäen. Koko video löytyy youtubesta tästä linkistä. Sen alussa on hulvaton pätkä siitä miten ihmisen sydän ja maksa käyttäytyvät laukassa. Juuri näin tapahtuu varmasti minulle harjoitusravissa! Jokaisella askeleella sisuskalut iskeytyy suunnilleen ensin päälakeen ja sitten vatsanpohjaan :D!


kevyttä ravia
Jälkikäteen haluaisin vielä lisätä, että Mintti Rautioaho on kirjoittanut istunnasta tosi hyvin kirjoituksessaan Hyvä istunta on aina kahden kauppa. Kannattaa lukea, hyvää asiaa ja havainnollistavat kaaviot. Lempilainaukseni Rautioahon kirjoituksesta on seuraava: "Ratsastaja ei istu väkisin perusistunassa, mikäli liikkeet ovat vaikeat, vaan siirtyy kevyeeseen raviin ja korjaa hevosen käyttämään oikeita lihaksia, jolloin liikkeet pehmenevät" -loogista ja perusteltua. 

23 kommenttia:

  1. Meiltä löytyy kotoa video, jossa Hessu opettaa hiihdon jalon taidon. xD

    Mulla oli jossain vaiheessa Ukon kuumeilun jälkeisen sairasloman jälkeen ihan into pois ratsastuksen (nimenomaan kouluratsastuksen) suhteen. Nyt olen taas innostunut. Ukollakin pitäisi tohtia mennä enemmän harjoitusravia, mutta sen ravi on vielä niin iso, että siinä kauhea istua. Ukkokaan ei ravaa kovin mielellään, kun ratsastaja jyskyttää selkään. Ilman satulaa mennessä istun paremmin harjoitusraviin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hessun filmit on hyviä :D

      Onneksi on siitä onnekkaassa asemassa että voi valita mitä milloinkin tekee ja tehdä ihan sen mukaan :D.

      Ei ole järkeäkään istua harjoitusraviin jos hirveästi hakkaa, näin olen ajatellut, ei tee hepan selälle hyvää. Menen vain silloin harjoitusravia jos pystyn istumaan hakkaamatta. Jostain syystä minunkin on helpompi mennä ilman satulaa maastossa harjotusravia, ehkä ilman satulaa on tahdin pakko olla semmoinen että siellä voi hyvin istua :). Kentällä olen pääasiassa keventänyt ja yritän löytää sitä tahtia ja tasapainoa keventäen.

      Poista
    2. Näin minäkin ole ajatellut, mutta aikanaan valmentajamme (?) kehotti istumaan harjoitusravissa lyhyitä pätkiä esim. pitkän sivun verran. En kyllä tiedä, mihin tämä perustuu. Toisaalta harjoitusravin myötä Ukko alkoi pikkuhiljaa hakea pienenpää, jotta en pomppisi niin paljon. Mutta pääasiassa minäkin kevennän ja haen sopivaa tahtia ja tasapainoa. :)

      Poista
    3. Ukko siis alkoi hakea pienenpää ravia. :)

      Poista
    4. Valmentaja on varmaan ajatellut juuri sitä että istuu lyhyen pätkän, siis sen verran kun pystyy pomppimatta istumaan ja sitten taas keventää.

      Me harjoteltiin nyt eilen oikeastaan toista kertaa ikinä vähän harjotusravia. Kun ravi toimi hyvin ja sain vauhtia säädettyä, niin sitten istuin semmosia hissuttelupätkiä alhaalla. Ehkä se siitä lähtee! Skinnyn pitäis oppia vähän laiskemmaksi, se on nyt niin perireipas XD. Kehun aina hirveesti jos se menee hiljaa, vaikka sitten siirtyisikin käyntiin :). Yritän opetella semmosta ihan pikkupikkuravia sen kanssa pikkuhiljaa.

      Onkohan tää yleistä näillä lämminverisillä että ravi on luonnostaan niin ponnekas että se tekee siellä istumisen vähän hankalaksi. En tiedä :D. En ole millään muulla lämpösellä yrittänyt mennä harjotusravia.

      Poista
  2. Olen vain miettinyt, että muuttaako Skinny kesäksi pois tästä talvipaikasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on nyt vasta suunnitteilla, mutta jos talvipaikan puolesta saadaan järjestettyä, niin mennään kesäkodin pihattoon kesäksi :D. Hepalle ois tosi hyvä saada olla yötä päivää nauttimassa kesälaidunnuksesta. Varmaan ainakin kuukausi tai kaksi "kesälomaa" järjestynee, pitää piakkoin kysyä sitä talvitallin omistajalta.

      Poista
    2. Kiitos sinulle Karo muuten taas kun jaksat kommentoida :D. Se on kivaa :)

      Poista
    3. Eipä mitään :D

      Mukava kuulla, että Skinny pääsee todennäköisesti kesäksi pihattoon. :) Ainoa huono puolihan siinä on se, että asuinpaikan vaihtaminen on hevoselle aina stressitekijä. :/

      Poista
    4. Niinhän se noin teoriassa on, ajattelin sitä itsekin. Kuitenkin nyt kun näin miten se sopeutui kesällä tänne Suomeen ja talvella tuohon nykyiseen kotiin (todella nopeasti), olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että kun mennään kesällä laitumelle niin se todennäköisesti reagoi tyyliin "jes, me ollaan kesäkodissa, pääsee laitumelle!" ja sitten juoksee kaverin kanssa ja menee pihattoon kuin ei olisi ollut päivääkään poissa.

      Eli odotan ihan positiivista reaktiota kun paikka on niin mieluisa ja ihminen joka siellä hevosia hoitaa on tuttu ja mukava ja samoin Skinny tykkää siitä heppakaveristaan joka laitumella oli. Ja sitten kun tullaan laitumelta talvikotiin niin uskoisin että syntyy sama reaktio "ahaa, me ollaan nyt täällä, kiva olla takaisin". Hevonen muistaa kuitenkin kotinsa ja nyt on molemmat paikat jo tuttuja :). En usko siis hepan juurikaan stressaantuvan.

      Poista
  3. Miulle harjoitusravi on suhteellusen
    helppoa nyt kun sitä on harjoitellut tunneilla. Mutta voit arvata mikä ongelma mulla on laukannostoissa ollut kun lyhyt menee valtavalla hevosella jolla on iso ravi. Sillon inhosin harjoitusravia, mutta nyt olen oppinut istumaan jotakuinkin. Mutta kyllä ilman satulaa on helpompaa ! Tätä siun blogias on tosi mukava lukea ja kirjoittat tosi hyvin ! On mielen kiintoista nähdä vielä omalla tallilla on tälläistä luonnollisempaa toimintaa. Kunnyky aikana kaikilla on monet turparennit pitämässäsen suun kiinni ja vahvat kuolaimet ja aina vain paremmanksi ja paremmaksi kehittymistä. Ei siinää väärää oo, mutta mueluummin lähtisin riimulla maastoon :)
    Toivoisin että voisitt tehdä postauksen skinnyn hustoriasta. Mssä ammatissase on ollut ennen sinulle tuloa ja miten missä hoiditskinnyä ja tehdä sellaisenerikoisppstauksen misaä kerrot myistojasi skinnyatä kaksitoistavuotta jaaikaa ennen skinnyä. toivoitko sitä omaksesi ? olikohä hetken päätös ostaa skinny ?

    tarujapoots.blogspot.com

    Kuka on muutentehnyt bannerisi, vai oletko itse tehnyt sen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Voi kiitos paljon kehuista, on mukava kuulla, että pidät :).

      Puutsi onkin tosi iso (ja komea) hevonen, ei ole varmaan ollut aina helppoa ratsastaa sillä. Milloinpa ratsastus nyt varsinaisesti "helppoa" olisikaan, onhan se yksi maailman vaativimmista lajeista :D. Ratsastus ja hevostelu on onneksi myös laji, jossa voi pitkälti itse määrittää omat tavoitteensa. Siksi on niin kiva, että jokainen voi harrastaa siten kuten itse haluaa ja mikä tuntuu mielekkäältä :).

      Skinnyn historiasta ja menneisyydestä olen kirjoittanut tuonne välilehtiin. Löydät ne tuon bannerikuvan alapuolelta, siinä lukee "r. Skyfighter" "Yhdessä jälleen" "Historia" ja "Ostoprojektin koeaika". Noita klikkaamalla pääset lukemaan lisää.

      Erikoispostauksia menneisyydestä löydät osoitteista
      http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/10/valahdys-menneesta.html
      JA
      http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/09/valahdys-menneesta-osa-2.html
      SEKÄ
      http://skyfighter96.blogspot.fi/2012/10/skinnyn-elama-kokokuvina.html

      Lyhyesti voisin tässä kertoa, että oli tosiaan lapsuuteni unelma saada Skinny omaksi. Hoidin sitä käyden melko kaukana kotoani, mutta kuitenkin suhteellisen aktiivisesti 2 vuoden ajan sen ollessa varsa (1998-2000). Vuonna 2000 se myytiin Ruotsiin enkä nähnyt sitä 12 vuoteen.
      Kun sain sen elämän ihmisiin yhteyden 2012 keväällä, ostamisesta alettiin puhua melko pian, sillä se oli myynnissä. Silti ostaminen ei ollut hetken mielijohde, vaan varmistui vasta vietettyäni sen kanssa parisen viikkoa Ruotsissa koeajalla. Sen jälkeen seurasi vielä useampi kuukausi asioiden järjestelyä ja varmistamista. Järjestämistä oli niin paljon, että hetken mielijohteena sitä ei olisi voinut ostaa. Loppujen lopuksi ostaminen oli todella ison vaivan takana :).

      Skinny on juossut kilpaa pari vuotta ja menestynytkin hyvin. Sitten tapahtui onnettomuus ja siitä alkaen se on ollut harrasteratsuna. Sillä on maastoiltu paljon ja se oli myös muutamia vuosia lastenratsuna.

      Bannerin on tehnyt Kavioiden kopsetta ja koparoiden naksetta- blogin kirjoittaja Jessi, itse en osaa muokata kuvia.

      Kiitos pitkästä kommentistasi :)

      Poista
  4. Haa, hauskaa nähdä täälläkin blogissa ratsastuskuvia! Skinny näyttää ihanan rennolta ♥

    Mullakin oli alkuun kauhean vaikeaa istua Lassen harjoitusravissa - ja on välillä vieläkin. Nykyään jos huomaan että on sellainen päivä (ratsastusonnettomuuden vuoksi selkä ja lonkat vetää välillä tosi jumiin jolloin harjoitusravi on mahdotonta), niin jätän suosiolla harjoitusravin pois. Muistan vieläkin yhden entisen vuokrahevosen (lv-tamma) harjoitusravin, joka siirsi aina sisuskalut uuteen järjestykseen - kunnes vain opin istumaan siellä. Parhaiten harjoitusravi sujui kun menin ilman satulaa ja laitoin jonkinlaisen narun kaulalle, että sain siitä tukea jos alkoi tuntumaan liian pahalta.

    Paras vinkki mielestäni harjoitusravin "opetteluun" on vain että hiljaa hyvä tulee. Kun pystyt istumaan kolme askelta, kokeile neljää. Kun neljä sujuu, kokeile kuutta jne :)

    Hauska tuo Hessu-video :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei ole tainnut paljon olla noita ratsastuskuvia. Nuokin mitä on tuon satulan kanssa on kaikki samalta kerralta eli marraskuulta... Maastoilukuvia on kyllä ollut :D?

      Voi kiitos, tosi kiva kuulla että näyttää rennolta, itse sitä ei osaa ulkopuolisen silmin katsoa noita kuvia (paitsi sen näkee, että kyynärpäät karkaa kyljistä ja etukeno tulee helposti eli tyyppivirheet hyppii silmille ;) ).

      Pitääkin pistää ratsastuskuvia jatkossakin jos niistä tykätään :)

      Juu tuo on hyvä neuvo, näin ajattelin ruveta harjottelemaan tuota istumista, silloin kun saan aikaan hyvän pyöreän ravin jossa kannattaa edes istumista yrittää :).

      Ehkä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet oppia se istuminen kun kyseessä on oma hevonen eikä tarvitse sopeutua muunlaisiin askeliin välillä. On tuo kevyt ravikin jo huomattavasti syksyä tasapainoisempaa, se on kiva huomata.

      Minulla on kanssa aina ilman satulaa naru kaulalla, se on hyvä tuki :)

      Poista
  5. Onpa Skinny ihanan rennon näköinen kuvissa! :) (ja reilusti luotiviivan edessä, haha! ;D) Tyytyväinen kuolaimeton ratsu. Zemppiä ratsuiluhetkiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tyytyväinen kuolaimeton ratsu" <-kiitos ihanasta kommentista <3

      Juu on onneksi enimmäkseen luotiviivan edessä. Välillä on vaikea selästäkäsin tietää meneekö se sinne luotiviivan taakse vai ei. Tuntuu hakevan välillä sinne silloin kun esittää ns hienoa ravia. Tuolloin se kokoaa itseään ja selvästi selkä pyöristyy kun tunnen selässä kohoavani ylöspäin. On hassua jos se tapahtuu nimenomaan luotiviivan takana. Se tuntuu oikeen sanovan että "jos meen NÄIN hienosti paketissa niin oonko hieno?"

      Joskus voin pyytää jonkun vähän katsomaan, kun ollaan siinä pisteessä että jonkun katsomisista on mitään hyötyä. Nyt on ihan tarpeeksi hallittavaa tässä paketissa muuten jo :). Vasta rupeaa olemaan semmonen olo että vau, mehän on löydetty ajoittain hyvä ravityöskentely.

      Poista
  6. Minullakin oli aikanaan allani lämminverinen tamma ja silläkin oli todella pomppiva ravi! Valmentaja kehotti juurikin istumaan pieniksi hetkiksi kerrallaan alas ja sitten taas keventämään. Lisäksi apua tuli, kun keksin vaan myödätä lantiolla ja antaa hevosen edetä reipasta mutta rentoa ravia ja liikuttelin samalla vähän sormia, jottei hartiat jännity ja käsi pysyy joustavana. Hankalaa kyllä, mutta kun oikea rytmi löytyi, niin voi sitä onnen tunnetta! :)

    Elmolla taas oli kaikkien mielestä ihan mahdoton "suolensotku"-ravi. :D Siellä tuli kuulemma paha olo, itse olin varmaan ajan kanssa jo aika hyvin tottunut, mutta ei siellä oikein siististi pystynyt istumaan kukaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, hauskaa kuulla että kohtalotovereita isoaskelisista lämminverisistä löytyy! :D Minäpä otan neuvoista vaarin ja pistän korvan taakse. Se on kyllä upea tunne kun työläästä pomppimisesta tuleekin tanssia..

      Aika hauska sana.. Suolensotku-ravi sopis aika hyvin kuvaamaan Skinnyn askelia..

      Jotkut hevoset onkin semmosia, että vaikka kuinka hyvin kulkisi niin ravi on vähintäänkin vaivalloista. Tulee mieleen yksi iso puoliverinen Avaro-hevonen, jolla oli aikanaan hirvein ravi mitä kuvitella saattaa. Varmasti kaikki Avaron tunteneet muistavat ikuisesti ne askeleet. Siitä on kuitenkin niin kauan etten varmasti muista onko Skinny pahempi vai helpompi siinä suhteessa...

      Poista
  7. No siis en tiedä onko tää selittämäni asia sulle ihan selvää pässinlihaa, mutta ravissahan periaatteessa ei ole vaikea istua, sun keskivartalon lihakset vaan on liian heikot tai käytät niitä väärin. Ravissa ei pidä "vain istua" vaan pilatestyyliin muodostaa keskivartalon lihaksista tukivoimapisteiden avulla paketti, jonka avulla keho pystyy "imemään" itseensä hevosen siihen aiheuttaman liikkeen. Tästä tulee vaikutelma paikallaan pysyvästä ratsastajasta, joka tosi asiassa tekee helvetisti töitä keskivartalollaan.

    Kroppapaketti rakennetaan lantionpohjan ja hartioiden väliin niin, että ensin nostetaan lantionpohjaa, vedetään napaa vähän sisään kuin suljettaisi tiukkojen farkkujen nappia (aktivoi syvät vatsalihakset), tiivistetään päällimmäiset vatsa-, kylki-, ja selkälihakset ja lopuksi pyöräytetään hartiat taakse ja viedään lapaluut yhteen ja alas. Näin myös kyynärvarsi laskeutuu automaattisesti oikeaan asentoon. Kaikkien lihasten täytyy olla aktiivisena valmiina vastaanottamaan hevosesta tuleva liike, oli se sitten pysähdys tai laukannosto, mutta naama punaisena ei saa puristaa. Lantion tulee joustaa eteenpäin ja harjoitusravissa liike onkin jumpasta tuttua lantionnostoa (selällään jalat ylhäällä, vatsalihaksilla nostetaan alavartalo lantiota myöden lattiasta) vastaava. Joka askeleella on puristettava ja rentoutettava vatsalihakset.

    Helppojen hevosten ravissa voi onnistua hyllymään mukana ilman mitään teoriapohjaa, mutta oman fysiikan tunteminen ja niiden lihasten tietäminen jotka oikeasti ovat toimivan istunnan takana, auttaa valtavan askelen eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin vuodatukseeni liittää vielä mielikuvan vieteristä, joka muodostuu lantionpohjan ja hartioiden väliin. Aktiivinen lihaksisto ja oikeanlainen lantion jousto pystyy imemään itseensä vieterin tavoin kaiken sen liikkeen, mitä hevonen meihin satulan kautta tuuppaa.

      Sitten kun tietää tämän teorian niin voi alkaa harjoitella istumista pienissä pätkissä. Tiedät olevasi oikeilla jäljillä kun vatsalihaksia alkaa polttaa.

      Poista
    2. Niin, hevosen selässä istuminen on aktiivista toimintaa, kuten kuvaat. Keskikropan hoosiannalaulu on tuttua XD. Kiitos mielenkiinnosta :)

      Poista
  8. Minulla on suuria vaikeuksia istua "kunnon ravissa". Oman hevoseni saan viimeistään taivutteluiden avulla kulkemaan rennosti ja hyvin, jolloin ravissa istuminenkin on helppoa. Mutta auta armias, kun pitäisi tehdä ravi-laukka-ravi-siirtymisiä. Morjens. Jos hevonen nostaa laukan ilman kamalaa tikittämistä, ok. Jos hevonen siirtyy laukasta pehmeästi raviin, ok. Mutta jos näistä mikään ei toteudu, olen todella hätää kärsimässä. Huoh. Isona ajattelin osata ratsastaa.

    Ratsastuskoulussa opettaja sanoo, että anna pomppia vaan kunhan et purista hevosta. Minusta pomppiminen tuntuu aivan kamalalta hevosta kohtaan. :( Keventelenkin aina "salaa", kun en vain kestä hevosen puolesta. Olen yrittänyt vaikka mitä, olla lötköpötkö, olla jäntevä, puristaa vatsalihaksilla niin että sattuu, olla hyvässä ryhdissä, olla huonossa ryhdissä, istua edempänä, istua taaempana, .. name it. Tuntuu, että olen kokeillut kaiken, mutta en löydä avainta oikeaan. Turhauttaa todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit siis samaistua toisinaan myöskin tuohon Hessuun joka pomppii kuin superpallo tuolla selässä ;)? Kiva kuulla, että kaikilla muillekaan harjotusravi ei ole täydellisen helppoa :D. Minusta on kuitenkin toiveikasta, että harjoitusravi sujuu joissakin tilanteissa, silloin se mitä todennäköisemmin alkaa sujumaan yhä paremmin niissä muissakin.

      Meilläkin sujuu maastossa ja kentälläkin välillä, pitää vaan uskoa että se menee parempaan suuntaan aina vaan :). Olet myöskin ratsastanut verrattain lyhyen aikaa, joskin todella usein niin ei oikein voi verrata miten yleensä kehitytään käymällä kerran viikossa tunneilla. Kyllä siinä yleisestiottaen menee kuitenkin yli vuosi ennenkuin voi ruveta puhumaan minkäänlaisesta harjoitusravista. Jos siis sinulta löytyy jo harjoitusravia niin se on kyllä jo tosi hienosti mielestäni :)

      Minä oon kyllä tuota samaa mieltä että ei kannata pomppien istua siellä selässä, vaikka ei puristaisikaan. Mintti Rautioahon blogissa oli hyvin perusteltu tuo http://mintti.blogspot.fi/2012/12/hyva-istunta-on-aina-kahden-kauppa.html Siellä on seuraava lause "Ratsastaja ei istu väkisin perusistunnassa, mikäli liikkeet ovat vaikeat, vaan siirtyy kevyeeseen raviin ja korjaa hevosen käyttämään oikeita lihaksia, jolloin liikkeet pehmenevät. "
      Tuo oli mielestäni loistava kirjoitus ja vaikuttaa loogisesti perustellulta :D. Taidankin linkittää tuon blogikirjoituksen tähän tekstiin jälkikäteen.

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.