sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Toinen postaus kaviokurssista

Skini kaviokurssilla
Jatkan samalla linjalla kuin edellisessä postauksessa. Eli tuotan vain tekstiä melkoisen pienellä kynnyksellä. Jos en tee näin ja nyt, en saa kurssista postausta koskaan valmiiksi ja haluan ehdottomasti saada ajatuksiani siitä ylös.
kurssipäivän jälkeen kotitallilla

Ensimmäisen päivän jälkeen oli virtaa vielä sen verran, että onnistuin puristamaan postauksen, mutta seuraavina päivinä olin niin sippi, ettei postauksesta tullut mitään. Eikä kommentteihin vastaamisista. Jokaisen kommentin luin kuitenkin kännykällä heti (kännykälläni vastaaminen ei oikein onnistu) ja olen kommenteista aina tosi iloinen. 
Skarppi kurssilainen vielä illallakin -toisin kuin omistajansa joka oli ihan sippi

Opettajamme Dan

  • Kengättömyys myönteinen kengittäjä
  • Kotoisin Kanadasta, asuu Norjassa, matkustaa jatkuvasti ympäri maailmaa kavioasioissa ja hoitaa paitsi hevosten jalkoja, myös kaikkia kaviollisia sekä norsuja
Skini ja Dan

 Oli mukavaa saada hieman tutustua Daniin. Hän ei ole enää päässäni vain pelkkä nimi tai "vuolusuuntaus", vaan ihan aito ihminen. Sitäpaitsi tähän asti olen luullut hänen sukunimensä olevan Guerra. Nyt huomasin, että sehän onkin Guerrera. Oppia ikä kaikki. Hänen kokemuksensa ja vaikutuksensa hevos- ja kaviomaailmassa on suurempi kuin ajattelin. Hän on perustanut kaviokouluja ympäri maailman. Kouluissa asutaan sisäoppilaitosmaisesti ja siellä tehdään kovasti töitä. Kaikesta paistoi läpi ehdoton kiinnostus kavioita kohtaan ja vuosia kestänyt tutkimus. Sain myös kuulla, että Dan tekee yhteistyötä yliopistojen kanssa, käy luennoimassa kavioista yliopistoissa (mm. HKI, Lontoo, New Zealand, USA) ja tekee tutkimusta eläinlääkärien kanssa. Hän on omistautunut erityisesti valkoviivantaudille, sen syiden tutkimiselle ja sen hoitamiselle.

Toinen ja kolmas kurssipäivä


tästä näkee miten pitkulainen kavio oli
Toisena kurssipäivänä vuolimme teuraskaviota. Kaikki kaviot olivat aika huonossa kunnossa. Seassa oli ehkä pari (?) hevosta joiden jaloissa oli suhteellisen tuore kengitys. Mikään kengättömistä ei näyttänyt saaneen aikoihin kunnon hoitoa. Oma kavioni oli saanut kasvaa pitkään hoitamatta ja oli melkoisen epämuodostunut. Kavion pinnassa oli todella pahoja vaakasuuntaisia uurteita, kavio oli vino, sivuilla oli pahaa irtoseinämäisyyttä, säde oli täynnä taskuja, kannat olivat valuneet kohti kärkeä ja kantakulmatuet olivat tehneet todella pahat pahkurat anturan päälle.

"nimikkokavio" harjoitusvuolua varten

Ihan hirveitä vaaka uurteita, vino kavio ja oikea reuna ihan vinksallaan

nimikkokavio kannoilta katsottuna

Nimikkokaviossani oli paljon poisotettavaa. Sivuilla olevat flaret lähtivät pois ja tämän irtoseinämän luona oli myös selvää sientä ja poistelin seinämää niin pitkälle kuin sientä näkyi.

Nimikkokavio johon on merkattu punakynällä säteen kärki, kavioluun kärki (keskimmäinen) ja break over.

 Seuraavaksi nyljimme kukin oman nimikko jalkamme.

Itse nyljetty jalka. Alhaalla nahka, ylhäällä paljas jalka. Voin sanoa että tässä piti lukita nenä, avata suu ja kerätä sitkeytensä. Veri ja neulakammoisesta tuntui melkoisen hurjalta painaa kirurgin veitsi läpi aidosta hevosen ihosta...

Sitten lähdettiin tunnistamaan jalan osia ja erottelimme jänteitä ja siteitä. Täytyy sanoa että hevosen jalka on melkoisen vahva ja sitkeä paketti!

Jänteitä erottelemassa

Lisää jänteitä

Niin tärähtänyt kuin tämä kännykkäkuva onkaan niin tämä on yksi parhaista havainnollisuudessaan. Tässä on eroteltu  (kuvassa oikealta alkaen) sääriluusta pinnallinen koukistajajänne, sitten syvä koukistajajänne ja lopulta hankoside. Siteet ja jänteet ovat todella lihas/luumaisia eli paljon suuremmassa osassa hevosen jalassa kuin olisin osannut ajatellakaan. Kun hevosen jalkaa kokeilee ulkoapäin, ei skoisi, ettei jalan akana ole luuta, vaan vain vahvoja jänteitä.

Piirroskuva jossa näkyy edellisen kuvan jänteet "paikallaan"
Kaivoimme jaloista lopulta luut esille. Luut ja kaviot puhdistettiin niin hyvin kun tuossa vaiheessa saatiin. Tosi monilla hevosista oli jotain vammoja -iskuja, luumustelmia, nivelrikkoa, kehänivelen tai sädeluun "tautia" tai ongelmaa. Turhaan tuskin oli näitä hevosia lopetettu.

Sääriluun pinnalla näkyviä katkenneiden verisuonien päitä. Minulle havainnollistui vihdoin miten verisuoni on rakentunut. Se on yllättävän paksuseinämäinen ja sitkeä. Muistuttaa onttoa spagettia. Ei ihme, että myös verisuonia voidaan ommella.


Luut ja kaviot nakattiin pataan kiehumaan.

Jos jalkojen nylkeminen oli kuvottavaa, niin vielä kuvottavampaa oli sidekudoksien yms erottelu keitetyistä luista. Haju oli kuin pilaantuneessa kalassa, erittäin ikävä. Luukalvot, jänteet ja siteet eivät irtoa helposti edes keitetyistä luista. Rustot, luukalvot ym ovat todella sitkeästi kiinni luiden pinnoissa. Irrottelimme niitä teräsharjoilla, kynsillä ja lusikoilla.. millä vaan niitä sai puhdistettua.

Kolmantena päivänä keitetyt luut puhdistettiin kynsin, lusikoin ja rautaharjoin.

nimikkokavio keitettynä, on muuttanut väriä ja muotoaankin hieman alkuperäisestä

Keitettyjä hevosen luita
Kukin etsi oman jalkansa luut, ne soviteltiin yhteen ja ne desinfioitiin kloriittivedessä.

Puhdistetut luut kloriitissa puhdistumassa

Oli tarkoitus, että kukin saisi ottaa luut mukaansa, mutta ne haisivat niin paljon, ettei minulla ollut mahdollisuutta ottaa niitä kerrostaloon mukaan.

Miun nimikkojalan luut. Eli sääriluu, puikkoluut, nuljuluut, vuohisluu, kehäluu sädeluu ja kavioluu

Miun kavioluu ylhäältäpäin

Kavioluu altapäin

Minun kavioluu sivulta (ylösalaisin). Kavio oli ollut pitkään hoitamatta ja kulmatuet olivat painaneet kaviota joka on mahdollisesti johtanut kavioluun vaurioon, kavioluun kannat olivat vaurioituneet

Toinen vuolukavioni oli ollut kengässä. Luulin valinneeni helpon tapauksen sillä kavio näytti paljon siistimmältä kuin aiempi vuolukavio joka oli päälisin puolin selvästi epämuodostunut.

Toinen vuolukavio, ihan siistin näköinen kengästä riisuttu kavio
No, harhaluulopa oli se että tämä kavio olisi ollut yksinkertaisempi. Se oli ensinnäkin täynnä nauloja, mutta kenkä oli poissa. Kavioon katkenneiden naulojen irroittaminen otti aikansa. Ja lisäksi löytyi vielä ainakin kuusi vanhaa naulaa. Todellakin täynnä nauloja. Tästä kaviosta oli kai tarkoitus tehdä "aito vuolu" eli semmoinen jonka tekisi elävälle hevoselle sinä päivänä kun kenkä otettaisiin pois. Kengän pois ottamista ajatellen kengitys oli aivan liian tuore, kavion olisi pitänyt antaa kasvaa paljon enemmän ennen kengän irroittamista. Ja toisekseen kaviosta alkoi paljastumaan niin paljon kaikkea, että oli pakko kaivella enemmän kuin mitä elävää hevosta olisi voinut. Varovaista vuolua saa tehdä jatkuvasti elävälläkin hevosella, ja nyt oli mahdollisuus kaivella...

Kaiveltu kavio, näin paljon ei otettaisi elävältä hevoselta
... Säde oli täynnä sientä. En olisi uskonut päältäpäin niin siististä säteestä. Sieni jatkui valkoviivassa molempien puolten kannoilla ja sitä oli koko vasemmalla puolella. Seinämä oli lisäksi niin täynnä nauloja, etten pystynyt mitenkään käsittelemään sitä joten napsaisin seinämän pois. Kantakulmatuet eivät olleet kovin pitkät mutta niiden alla oli likaa. Jopa kengän alle muodostuneen varpaan vahvikkeen alla oli likaa ja jonkinlaista "mätää", sekä verta. En olisi uskonut sitäkään aluksi.

vuolukavion naulanreikä
Vasemmalla puolella oli erittäin  erikoinen ylläripylläri. Ensinnäkin, mitähän hittoa naula tekee tuossa suunnassa noin lähellä kantaa...? Toisekseen pääsin näkemään miten iso onkalo on lähtenyt naulanreijästä muodostumaan. Danin kanssa lyhyesti todettiin, että näin hienon "highwayn" (pikatien) kaikelle paskalle ja bakteereille naulanreikä pahimmillaan tekee. Olipa mielenkiintoista kaivella. Huhhuh :D



Jokaisena päivänä käytiin teoriaa ja kurssilaisten kysymyksiä. Minulla oli hirveä kasa kysymyksiä sekä myös kuvia oman hevosen kavioista- niin röngten kuin valokuviakin. Kysyin myös Swedish hoof schoolin youtube-videoista (esim. tämä), joissa on havainnollistettu kavion toimintaa laittamalla painetta avattuihin teuraskavioihin. Tutustutin myös Danin kengittäjä Riina Villasen blogikirjoitukseen(kirjoitettu 2011) jossa hän esittää oman näkemyksensä kaviosienestä. Danin puhumasta sienestä löytyy mielestäni tosi vähän tietoa netistä joka olisi tavan ihmisten saatavilla ja täten tuo pätevän CE-F -koulutetun kengittäjän näkemys oli minusta hyvä löytö. Sehän on vahvasti ristiriidassa sen kanssa mitä Dan kurssilla opetti. Esitin siis aika monia erilaisia näkemyksiä joihin olin törmännyt, koska vihdoin oli mahdollisuus kysyä. On aika hämmentävää löytää materiaalia joka vaikuttaa aidolta, mutta on ristiriidassa opetetun kanssa. Eihän sitä tiedä mihin uskoa kun oma tietopohja ei ole kovin vankka.

Erään teuraskavion sienipesäke anturan haarakkeessa, "seat of corn"

 Sekalaista

  • Kurssin aikana nähtiin 4 demohevosta joista 3 olivat kengättömiä ja 1 (eli Skini) kengällinen.

Toinen kengätön demohevonen. Dan osoittaa koukulla "union point":ia (säteen ja kannan yhdyspistettä), joka täytyy määrittää kannan korkeuden arvioimiseksi.
  • Skinin kavioista Dan sanoi hyviä asioita -säteet ovat terveet ja kaviot terveet. Hän esitteli tehtyä kengitystä meille ja kertoi, että kengät auttavat palaamaan siihen aikaan joka meillä meni kengättä hyvin. Kavio saapi nyt kasvaa kengitysvälin verran ja niin pitkään, että naulat alkavat nousta. Silloin kaviolla on paljon suojaa kun kenkä otetaan pois. Kenkä sitoo mm anturaa kavion suojaksi. Seurailen tilannetta ja katsotaan sitten kesällä tuleeko kenkien poisotto ajankohtaiseksi vai kengitetäänkö vielä.
  • Dan kannusti jatkamaan vuolua itse kun Skini on taas kengätön. Olin todella iloinen kun kuulin, että hän tarjoaa liveapua oppilailleen netin kautta. Voin jakaa hänelle kaviokuvia vuolusta ja hän neuvoo ja antaa näkemyksensä ja neuvoja.
  • Nyt minulla alkaa homma hyytyä tämän kirjoituksen suhteen. Pituuttakin rupeaa olemaan sen verran, että nyt alan lopettelemaan. Haluan julkaista silti tämän, jotten tee tästä oikeasti mitään ikuisuusprojektia :)

Kurssipäivän jälkeen 

Kenttä iltahämärässä kera komian taivaan

Ajelin kurssin aikana joka päivä 1,5h suuntaansa ja kävin hoitamassa omaa hirnakkaa. Se oli selvästi taipuisampi ohjaajamme ratsastettua sitä torstaina ja tein kotitehtävää sekä perjantaina, että lauantaina. Kokeilin vaatia siltä enemmän, sekä itseltäni; muistelin mantroja (katse YLÖS, ei kättä kaulan yli, jalat rentona, varpaat menosuuntaan, älä tipahda ulos), että hevoseltani. Videoin myös ratsastukseni. Täytyy jatkossakin terästäytyä videoinnissa, siitä on apua. Aion myös kokeilla lg-kankea sillä s-hackamorella se ei tuntunut ihan yhtä hyvältä kuin lg-kangella. Kai se on pakko myöntää ettei s-hackamore ohjaa niin helposti päätä alas kuin lg-kanki. Huoh, taas uusi ostos eli lg:hen kankiviiksi. Ohja kiinnittyy siinä paljon alemmas suhteessa hevosen päähän jolloin ohja ja kanki yhdessä suuntaavat päätä enemmän alas.

 
Eräänä kurssipäivän iltana



Lopuksi

Todistukseni josta editoin varmuuden vuoksi nimeni pois :)

Kurssi oli kallis (425€ +50€ dvd+100€ bensat), ja mietin pitkään onko siihen varaa. Kuitenkin tarvitsin kipeästi apua ja lisänäkemyksiä ja tältä kurssilta sain sitä mitä hain. Olen iloinen että tuli mentyä kurssille, anatomian oppii paljon paremmin elävistä jaloista kuin kuvista.

Tämän postauksen kuvat ovat omiani, sekä Barbaran ja Airan ottamia, kiitos :).

 Oppiminen jatkuu


  • Ostin Danilta hänen kolme vuolu dvd:tään. Jatkan opiskelua katsomalla ne. 
  • Saimme myös muutaman liuskan tekstiä jossa kerrataan kurssilla opittuja asioita, nekin olisi tarkoitus lukea.
  • Horse.com nettisivut. Täällä on kuulemma hyvää tietoa kavioista. Etenkin valkoviivataudista kirjoitus "Hoof wall and white line disease"
  • Gillian Higgins:n kirja Kuinka hevonen toimii menee tilaukseen

Varoitukset


Taas pitää lisätä, että vaikka kurssi onkin varmasti täynnä asiaa, on tämä postaus koostettu kuitenkin omasta oppimiskokemuksesta. Eli ei kannata vetää tästä mitään vakavia johtopäätöksiä. Aivan tavallisen ihmisen oppimista vain.

10.5.14 Kavioasioissa olen vielä alussa, kuten tämä hiirenkorva, mutta tästä se kaikki lähtee :)

27 kommenttia:

  1. Hyvä teksti taasen, ja mullon tuo Higginsin kirja ja on hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3, vaikka tää oli vielä enempi sillisalaatti kuin edellinen XD. Täytyy kattoo jos saisin vielä kolmannen aikaiseksi... videoitakin ois ja kuvia vielä lisää.

      Monet on kehuneet Higginsin kirjaa. Täytyy tilata ennenkuin alan pihiksi.

      Poista
  2. Mielenkiintoista! Kiva, että jaoit tämän meidän kanssa. :)

    VastaaPoista
  3. No huhhuh! Aika täyslaidallinen tietoa! :D Ihan mahtavaa, että pääsit/raskit osallistua noin perusteelliselle kurssille. Sen kummemmin eri vuolusuuntauksiin puuttumatta kaikki oppi on mielestäni hyödyllistä etenkin käytännönläheisessä hands-on-muodossa.

    Meillä alkaa olla kenkien irroittaminen ajankohtaista, ja jännitän suuresti, mitä alta löytyy. Sen tiedän, että sarvainen ainakin on kasvanut kannaltakin niin paljon, että kengän ja anturan välissä on se puoli senttiä ilmaa kantakulmien kohdalla. Ja näin siis kahden kengitysvälin jälkeen. Luulen, että kunhan laidunkausi alkaa niin olet vielä helisemässä Skinin venyvien kavioiden kanssa, ja saatte kengät pois nopeammin kuin arvaatkaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oletan että Skinillä hurahtaa kaviot heti kun se pääsee pihattoon. Ei oo kuitenkaan tarkoitus että kannat häviäis hirveesti kun just tein töitä puoltoista vuotta että kannat saatiin peruuntumaan XD. Skini on ollu nyt 5 viikkoa kengässä. Tavote ois 10 viikkoa. Katsotaan katsotaan..

      Kuule mäkin mietin että mitä tuolta alta paljastuu, sen verran pahalta haisee, eihän noita saa ikinä niin hyvin putsattua kuin kengätöntä kavioo. Otahan sitte sinäkin kuvia "liberation day":na.

      Eikä tässä ollu ees vielä kaikki tieto.. voin sanoo että kolmeen päivään mahtu kyllä tosi paljon tietoo :D. Ja vuolusuuntauksesta huolimatta anatomia on aina sama, teurasjalat ei valehtele ;).

      Poista
  4. Wau! Super mielenkiintoista! Kiva kun kirjoitit ja laitoit noita kuvia.
    Itse olen ollut tavallisella irtokenkäkurssilla ja sielläkin opettaja nylki yhden teurasjalan. Ja nyt olen hevoshierojakurssilla, ja viime kerralla kävimme läpi hevosen jännejärjestelmää, mutta vain kuvien avulla ja tunnustellen elävästä hevosesta. Toki minulla on noita anatomiankirjoja, mutta kyllä nämä sinun kuvat havainnoillisti asiaa todella hyvin ja palautteli mieleen itse näkemääni jalan nylkemistä irtokenkäkurssilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla jos tästä oli jotain hyötyäkin :D. Irtokenkäkurssille pitäis joskus itsekin mennä.

      Poista
  5. Itse kysyin kengittäjältämme, kun hän esimmäisen kerran tuli kengittämään, että, voisiko joku sieni-infektion (vai oliko se sittenkin valkoviivantauti?) tapainen olla osasyy Ukon huonoihin kavioihin, kun olen asiasta lukenut netistä. Hän sitten totesi, että vaikea olla, kun eläinlääkäreiden mukaan Suomessa ei ole kyseistä kaviotautia. Aloin sitten miettiä, että, mitä tästä nyt pitäisi ajatella. :D Kengittäjä on kuitenkin paljon kouluttautunut CE-F kengittäjä. Välillä tuntuu, ettei tiedä, mikä nyt pitää paikkaansa ja mikä ei. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen näkisi siinä vaiheessa ainakin kun näet kun kengittäjä kengittää ja raspaa seinämään puhtaan pinnan josta näet, onko siellä seinämässä semmoista mustaa viivaa. Voit myös ottaa yhteyttä suoraan Daniin ja laittaa kuvia sähköpostilla. Suomessa on varmaan hänen koulunsa käyneitä kengittäjiä myös. Dan on myös suomalaisten eläinlääkärien kanssa tehnyt tuota tutkimusta ja kyllä minä ainakin toistaiseksi tulin vakuuttuneeksi siitä ettei hän ihan höpöjä puhu :). Myös kurssilla oli eläinlääkäri. Sitä en tietenkään osaa sanoa onko Ukon kavioissa sientä :). Sieni-infektio voi olla säteessä tai seinämässä, valkoviivantaudista puhutaan vissiin silloin kun se on seinämässä.

      Poista
    2. Kengittäjämme puhui ihan samaan sävyyn kuin tuo kengittäjä linkkaamassasi blogitekstissä; eli tosiaan eläinlääkärit eivät kyseistä tautia tunne tai ainakin todella huonosti. Sinänsä en kyllä usko sieni-infektioon, koska meillä on kuitenkin tosi hyvin kuivana pysyvä ja siisti tarha. Irtoseinäisyys taas johtuu kaviokuumesta. Tosin onhan tartunta voinut tulla jo aiemmin.

      Poista
    3. Niin. Minustakin on tuntunut että koko homma on melkeen uskon asia. Ei tiedä oikeen mihin uskoa kun ihmiset joilla on koulutusta ja kokemusta puhuvat asiasta ristiin. Jos jotain epäilee voi kutsua paikalle toisen näkemyksen edustajan ja kysyä mitä hän näkee kavioissa. Pistä ihmeessä Danille sähköpostia ja kuvia ja kysy, ei siinä mitään häviäkään. Hänen tekemänsä tutkimus näistä oli kyllä melkoisen vakuuttavaa, vaikka onkin tosi vaikea uskoa että koulutetut kengittäjät ja eläinlääkärit eivät kaikki olisi tietoisia tästä sieni infektiosta.

      Siitä minulle ei jäänyt epäilystäkään etteikö näissä teuraskavioissa olisi sientä ollut, kun sen näki omin silmin.

      Kun Ukolla on seuraava kengitys, kuvaa vuolu ja ota kaviosta lähikuvia ennen kengän naulaamista. Se kertoo jo paljon :).
      Ei ole mitenkään automaattisesti poissuljettua etteikö siellä kaviokuumeisen irtoseinämässä olisi myös sientä. Vaikka voi irtoseinämää olla ilman sientäkin :)

      Poista
    4. Mielenkiintoinen postaus joka tuli vastaan internetiä selatessa, vaikka onkin jo vähän vanha asia tämän blogin historiassa niin osallistunpa kumminkin kun aihe on sydäntä lähellä :)

      Olen itsekin suorittanut kengityssepän ammattitutkintokoulutuksen ja totta on, ettei tämä nk. sieni-infektio ole oikeastaan minkäänlainen huolenaihe ammattikuntani keskuudessa Suomen kamaralla. Miksi? Siksi kai, että jos sitä täällä esiintyykin, ei sitä ammattilaisten kesken osata oikein pitää minkäänlaisena ongelmana. Nämä niinsanotut sienikaviot harvoin ovat kipeitä tai muutenkaan ongelmallisia, oikeastaan ainoa, joka sienestä on huolissaan, on nenä kaviossa kiinni aikaa viettävä omistaja, näin kärjistäen sanottuna ;) Kun useamman vuosikymmenen työkokemuksen omaavat kengityssepät sen enempää kuin klinikkaeläinlääkärit eivät ole "kokeneet tarpeelliseksi tietää" tästä sienestä enempää, ei kyseessä liene kovin yleinen tai varsinkaan haitallinen ongelma. Muualla maailmassa voi olla toisin.

      Poista
    5. Yksi asia kuitenkin pisti ihmetyttämään postausta lukiessa – Oliko tarkoitus tosiaan siivota kaviosta pois jokainen pienikin musta täplä ”sienenä” ja kairata auki jokainen kohta, missä se jatkaa syvemmälle? Kun miltei jokaisesta kaviosta löytyy tuota mustaa töhnää jostain kohdin mitä postauksen kuvissakin näkyi (se on normaalia, kun huomioidaan minkälaisessa ympäristössä hevonen elää), monissa kavioissa on pieniä koloja tai uurteita siellä missä on ylikasvanutta sarveista, oli se sitten seinämää, anturaa tai sädettä. Tai ne vanhat naulanreiät… Perinteisten kengitysoppien mukaan ylimääräinen kasvu poistetaan, töhnät rapsutellaan (vuollaan) pois, ja matka jatkuu. Sen sijaan jos kaviota aletaan kovasti kaivamaan ja tonkimaan, aiheutetaan uusia ongelmia. Ymmärrän toki periaatteen jossa epäilyttävät kohdat avataan, mutta pitäisi siinäkin muistaa kohtuus sekä se, mitä hidaskasvuisen sarveisen rei’ittämisestä seuraa - vaikka sillä avaushetkellä saadaan näennäistä helpotusta, ei ne kolot mene umpeen hetkessä vaan voi kulua kuukausia, riippuen siitä minne kaikkialle reikiä tehdään, että kolo on kasvanut pois. Koko tämän ajan sarveiskotelo on alttiimpi ei pelkästään uusien epäpuhtauksien pakkautumiselle koloihin, vaan myös sen kyky suojata ja kantaa painoa on heikompi. Siksi me kengittäjät tyydymme kaivamaan vain paiseita tai koloja, jotka selvästi menevät martokavioon asti ts. aiheuttavat selviä ongelmia olemassaolollaan.

      Poista
    6. Esimerkkinä tämän postauksen ensimmäinen teuraskavio (lienee muuten otj:n kavio :), mikäli se olisi vielä kiinni elävässä hevosessa, en näkisi mitään syytä nylkeä sitä tuolla tavoin kuten tässä on tehty. Kuvasta näkee selkeästi, ettei kaviossa ole yhtään ylimääräistä anturaa, ja lisäksi se on vielä hevosen alla ollessaan ollut kovin epätasapainossa (pitkä varvas, matalat ja alleajatuneet kannat ja seinämä taipunut molemmilla, mutta erityisesti ulkosyrjällä). Tästä kun nyrhitään seinämät pois, olkoonkin että ne eivät ole kyenneet enää kunnolla kantamaan painoa vaan levinneet sivuille, viedään kaviolta sekä tarpeellista suojaa että pakotetaan se asentoon, joka vain ruokkii tuota vääränlaista asentoa entisestään. Olettaisin myös, ettei hevonen liikkuisi tuolla kaviollaan kovin mielellään. Kengätön hevonen jos joku kuitenkin tarvitsee sitä sarveiskaviotansa. Teuraskavioilla vuolun harjoittelu on siinä mielessä hieman harhaanjohtavaa, ettei siinä nähdä yhtä todella tärkeää ja vuolussa AINA huomioitavaa seikkaa, nimittäin jalka-asentoa. Uskon että nimenomaan kyseisen hevosen rakenne on on ollut yksi olennainen tekijä siinä, miksi kavionreppana on ollut juuri tuonmallinen kuin se on. Toki kurssin pointti ei varmasti ollutkaan että siirretään tuo teuraskavioiden nylkeminen suoraan käytäntöön elävän hevosen kanssa, vaan nimenomaan se että voi turvallisesti vähän ylivuollakin ja tosiaan jalan anatomiastahan ei pääse millään muulla tavalla yhtä hyvin jyvälle, kuin avaamalla kinttuja.

      Tekstissä oli paljon hyviä pointteja ja tämmöiset kurssit on todella hyviä ja hyödyllisiä, niitä pitäisi jokaisen hevosenomistajan käydä. :) Silti joskus näistä vuolukursseista tulee sellainen vaikutelma, että keskitytäänkö liikaa vuolemaan ns. pelkkää kaviota, kun hevosen kannalta olisi hyödyllisempää keskittyä kokonaisuuteen eli vähän siihen muuhunkin jalkaan, ja siten koko hevoseen. No, mene ja tiedä. Mahtavaa kuitenkin huomata, että on hevosenomistajia, jotka ovat asioista kiinnostuneita ja kyseenalaistavat asioita ilman turhaa fanaattisuutta suuntaan jos toiseen. Iso peukku siitä! :)

      Poista
    7. ...ja loppuun pahoittelut floodaamisesta, tuli vaan niin pitkä teksti, että pukkasi herjaa sitä julkaistessa, siksi piti pätkiä osiin. Anteeksi! (ja nyt mä lopetan, kiitos hei...)

      Poista
    8. Hei! Kiitos pitästä kommentistasi ja osallistumisestasi keskusteluun. Anteeksi että vastauksessa kesti näin hirveän kauan.

      Meillä on facebook-ryhmä jossa ovat kaikki Danin koulun tai kurssit käyneet ihmiset. Voisinko tuolla esittää tuon sinun näkemyksesi jossa kerrot miksei sinun nähdäksesi tätä pidetä ongelmana eli kun siitä ei yleensä ole mitään ongelmaa? Minä siis Danille esitin jo tuon Riina Villasen blogin kirjoituksen mutta eihän meillä siinä kurssilla ollut aikaa käyttää näihin eri näkemyksiin ja miksi se on niin -kun piti käytännön ohjelmaa viedä eteenpäin. Silti tuo kiinnostaa minua hirveesti, ehkä kun oon yliopisto-opinnoissakin jotenkin tottunut siihen että jos ammattilaiset ovat eri mieltä se yleensä kertoo jotain itse aiheesta tai ongelmasta. Tästä sinun kirjoituksesta minulle tulee mieleen että voisiko olla niin, että monilla tätä "sientä" tai mustaa on ja se lähtee vuolulla pois? Silloinhan se on tavallaan siinäkin jo hoidettu poistamalla?

      Mitä kavioiden kaiveluun tulee niin tosiaan ohjeistus oli tehdä normaali vuolu mutta minä itsepäisenä otin erillisvapauden ja vuolin enemmän kuin mitä elävään kavioon voisi tehdä, oppiakseni ja nähdäkseni -"mitä tulee seuraavaksi esiin" "mitä jos vuolen tästä vielä". Juuri sen takia kun harjoitusta elävän hevosen kanssa saa suunnilleen niin paljon kuin sielu sietää mutta kaiveluun ei ole mahdollisuutta kuin teuraskavioiden kanssa. Tämä oli siis omaa itsepäisyyttäni, ei kurssin ohje ;).

      Jalka-asento on muuten semmoinen hyvä pointti jota itse olen kaivannut noilta kursseilta! Jonkin verran siis näillä elävillä esimerkki-hevosilla katsottiin kokonaisuutta, ja liikettäkin. Esim Skiniltä huomattiin että oikea lautanen liikkui hieman vasenta ylempänä. Dan myös katsoi näitä linjoja muistaakseni Skiniltä mutta ne eivät koskaan yltäneet tähän postaukseen saakka.

      *Nyt pitää itsekin kokeilla, onko viesti jo liian pitkä..*

      Poista
    9. Noniin, jatkuu!

      Kun puhutaan näistä kurssien pituuksistakin mitä olen käynyt niin kyseessähän on kuitenkin vain 3 päiväinen kurssi ja siksi sisältö toki on rajattu. Yritetään opettaa anatomiasta niin paljon kuin vain ehditään, ja antaa perustuntuma vuoluun turvallisesti teuraskaviolla -jotta opettelu ( niin käytännön kuin teoriankin) voi jatkua toisen opastuksella oman hevosen kanssa tavalla tai toisella.

      Minulla on muuten ollut tuohon hevosen kokonaisuuden opetteluun yksi epärealistinen kuningasidea. Olisi vielä opettavaisempaa jos voisi seurata hevosta "elävänä" eli kun on tiedossa että tämä hevonen on lähdössä teuraaksi, niin sitä voisi käydä katsomassa ja sitten saada ne jalat. Kysyisi kyllä semmoista kanttia, jota btw minulla ei missään nimessä ole, mutta siinäpä vasta saisikin hyvän kuvan XD. Käveleehän ne hevoset kotona koppiin, kuljetusautoon, ja teurastamon pihassa ulos. Toinen asia on se miten hevosen rauhallinen kokemus turvataan kun kurssilaisia (= vieraita ihmisiä) on siinä puhumattakaan siitä miten vaikeaa voi omistajalle olla ylipäätään viedä hevonen. (yäk minulta kun ajattelenkin!) Mutta tuo nyt on jo semmoista villiä ideointia.

      Kaksikin kaveria on lähtenyt nyt kengityskurssille -toinen ihan ammattikurssille, toinen irtokenkäkurssille. Tuntuu että kokoajan lisätään myös hevosenomistajien mahdollisuuksia oppia lisää kengittäjän työstä ja vuolusta, se on tosi hienoa. Minä aion vielä jonain päivänä käydä kengityskoulun tai tuon Danin suomen vuolukoulun, kunhan saa tämän ensisijaisen leipätyö-uran kunnolla käyntiin ;).

      Jostain syystä heräsin tänään lauantaina klo 5(minulle siis poikkeuksellisen aikainen viikonlopun herääminen) ja nyt aamusella kirjoittelen tätä muiden nukkuessa. Kaiken syrjähtelyn tai outouden ja lausehirviöt voi sitten pistää sen piikkiin tälläkertaa :D. Ajattelin että vihdoin tulee vastattua kun kommenttisi on kuitenkin pitkään ollut täällä vastaamatta ja olen ajatellut siihen vastaamista, vaan koskaan en saanut aikaan ;)

      Poista
    10. Moikka taas, juu toki voit tuota ”miksei ole ongelma” -lausahdusta käyttää, tosin pitää muistaa että se on hyvin yleistävä. Jokainen (ongelma)kavio tulisi aina katsoa tapauskohtaisesti. Se musta töhnä on ymmärtääkseni vain pakkautunutta likaa, siinä on väkisinkin patogeeneja mukana ja siksi se haisee pahalta. En pidä sen esiintymistä ongelmana, jos kavio on sellainen kuin sen kuuluu olla ja se huolletaan asianmukaisesti säännöllisin väliajoin. Se vaan on väistämätöntä että anturaan ja usein säteeseenkin tulee kasvun ja kulumisen myötä pieniä koloja ja taskuja joihin menee kaikenlaista mähmää, mutta eivät ne silti vaadi omistajalta tai sepältä mitään kummempia toimenpiteitä, kunhan tosiaan se perushoito eli säännöllinen kavioiden huolto sekä asianmukainen elinympäristö ovat kunnossa.

      Sen verran kuitenkin päivitin omia tietojani, että sientä tosiaan on valkoviivasta ihan tutkitusti löydetty, mutta ei ole pystytty osoittamaan sen kykenevän aiheuttamaan ongelmia, sitä siis voi olla aivan terveessä ja hyvinvoivassakin kaviossa. Aivan samoin kuin sädemädän aiheuttava bakteeri, sehän itseasiassa on yksi hevosen suolistobakteereista. Eli on jotakuinkin selvää, että siellä missä on hevonkakkaa, on myös tätä pöpöä, eikä siltikään sädemätää ole jokaisella hevosella, joka hevonkakkaan tallaa. :)

      Poista
    11. Ymmärrän hyvin että lyhytkursseilla halutaan päästä tositoimiin eikä kaikkea voida käydä läpi, mutta silti mielestäni ihan ensimmäinen asia mikä tulisi kaikenlaisilla kaviokursseilla tehdä, riippumatta siitä onko tarkoitus oppia vain vuolemaan vai myös kengittämään, olisi opetella perusasiat hevosen jalka-asennoista, koska se on juuri se perusta sille, miten itse vuolu tehdään oikein juuri sille nimenomaiselle hevoselle ja se on minusta jopa tärkeämpää, kuin varsinainen anatomia, sitä silti yhtään väheksymättä. Et voi tietää mitä vuolet pois, jos et tiedä kuinka kavio kuormittuu ja juuri tässä on jalka-asennoilla ratkaiseva rooli. Tämä vielä korostuu kengättömällä hevosella, koska kenkä ei ole jakamassa kuormitusta joten kaviot saattaa olla hyvinkin toispuoleisia.

      Niin tai noin, kurssi kuin kurssi on varmasti ajanut silloin asiansa, kun se herättää kävijöissään ajatuksia ja ennenkaikkea halun oppia ja opiskella lisää. Hevonen on niin hitsin mielenkiintoinen kokonaisuus ettei sitä opi läpikotaisin edes yhden ihmiselämän aikana, mutta alkuun pääseminenkin on jo jotain.

      Poista
    12. Nuo avaushommat on myös tosi mielenkiintoisia, niistä oppii ihan eri tavalla kuin ”räjäytyskuvia” katselemalla. Olen varannut jo useammat hevosenjalat itselleni kun kyseisistä kopukoista aika jättää ja myös tuon toisen noista omistani meinasin avata kun sen aika koittaa. Saattaahan se vähän pahaa tehdä mutta luulen että uteliaisuus vie voiton...
      Ypäjällä seppäkoulutuksessa saatiin kokonainen etu- ja takajalka avattavaksi. Se oli joku opiston humma jonka historia siten myös tiedossa, eläinlääkäri oli siinä apuna kertomassa mistä ja miten kannattaa seuraavaksi leikellä. Yllättävän vähän se ällötti, vaikka polle, tai se mitä siitä oli jäljellä, oli lihaksistaan vielä lämminkin.

      Että kaikkeen sitä joutuu. Mullakin tämä lähti ihan vaan yhdestä irtokenkäkurssista jonka joskus silkasta mielenkiinnosta kävin... :D

      Poista
  6. Onko sulla kuvaa nivelrikko jalasta? Olisi mielenkiiintoinen nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ikävä kyllä ole kuvaa. Luiden putsauksen vaihe oli tosi sotkuista joten kuvia tuli otettua melko vähän. Mutta yleensä nuo nivelpinnat oli semmoisia oikein liukkaita ja pyöreitä. Nivelrikkojaloissa oli ikäviä säröjä nivelpintojen reunoilla, tai semmoisia teräviä "pykäliä".

      Poista
  7. Mistä nuo kaviossa olevat vaakasuuntaiset uurteet johtuvat? Olen luullut, että ne kertovat elinolojen muutoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu semmoiset lievät loivat uurteet liittyvät ruokinnan ja elinolojen muutoksiin. Nuo olivat niin syviä että näytti enempi patologiselta. Kuva on vähän huono :(. Emme ehtineet analysoimaan vaaka-uurteita sen enempää enkä ehtinyt kysyä niistä :/.

      Poista
  8. Tämä oli hyödyllinen ja mielenkiintoinen postaus ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla ja vielä näin kauan kurssin ajankohdasta :), että vielä tätä luetaan. T.Bessie kirjautumatta

      Poista

Hei Sinä! Saan jokaisesta kommentista ilmoituksen sähköpostiin (bessie5@hotmail.com). Pyrin vastaamaan kommentteihin yhä, Skinin poismenonkin jälkeen, sillä olen saanut palautetta, että vanhoissakin postauksissa voi olla jollekin ajankohtaista tietoa.